VANESSA LEHTINEN
Kaupallinen muutosjohtaja · Asiakaskokemus · Maskot OY
Aina tarpeeseen
Tulen mukaan silloin, kun liiketoimintaa halutaan kasvattaa tai uudistaa, suunnan pitää kirkastua tai tekeminen tarvitsee kokeneen vetäjän.
Voin arvioida nykytilanteen ja auttaa tekemään valintoja, työskennellä yhdessä tiimin kanssa tai ottaa kokonaisuudesta vastuun. Pääsen nopeasti kiinni tekemiseen ilman pitkää perehdytystä.
Tarkoitus ei ole tehdä asioista monimutkaisempia vaan saada ne toimimaan. Päivähinta on tyypillisesti noin 900 € + alv.
Olen ollut itse vastuussa
Olen johtanut uudistuksia, rakentanut niin digipalveluita ja brändejä kuin tiimejä, organisaatioita ja toimintamalleja. Olen ollut vastuussa siitä, että suunnitelmat muuttuvat tekemiseksi ja tuloksiksi.
Hyvä idea tai suunnitelma on vasta alku. Sen jälkeen pitää tehdä valintoja, priorisoida, varmistaa osaaminen ja resurssit ja saada ihmiset mukaan.
+35%
digimyyntiä kolmessa vuodessa. Aloitin Interiminä ja johdin uudistusta liiketoimintavastuussa.
HOLIDAY CLUB
Digi, brändi ja asiakaskokemus uudistuivat yhdessä
Johdin VR:n digitaalisten kanavien uudistusta sekä markkinointia ja brändiä. Uudistusten aikana asiakkaiden kokema arvo, maine, tyytyväisyys ja suositteluhalukkuus kehittyivät vahvasti.
VR
Hej, olen Vanessa.
Olen kaupallinen muutosjohtaja ja yrittäjä. Olen yli 15 vuoden ajan kehittänyt liiketoimintaa mm. VR:llä, Holiday Clubilla ja Telialla. Nykyään työskentelen yritysten kanssa neuvonantajana ja interim-johtajana.
Pidän monimutkaisten ongelmien ratkaisemisesta ja siitä, että asioista saadaan ymmärrettäviä. Kysyn, kuuntelen ja löydän sen, mikä on oikeasti olennaista.

Asiakaskokemus on kaupallinen vastuu
Jokainen liiketoiminnan päätös vaikuttaa asiakkaaseen. Ja se, mitä asiakkaat arvostavat, valitsevat ja mistä he ovat valmiita maksamaan, vaikuttaa liiketoimintaan.
Siksi en ajattele asiakaskokemusta erillään kaupallisista päätöksistä. Kyse on asioista, jotka hyödyttävät sekä asiakasta että liiketoimintaa ja toimivat myös käytännössä.
Tämä ajatus on työni ytimessä. Kutsun sitä kaupalliseksi asiakaskokemukseksi.
